Toimintaan palaavan ohjaajan koulutusvaatimusten keventyminen, ohjaajaparitoive ja ohjaajien päiväraha
Mukaan toimintaan / 15.11.2023Protussa pilotoidaan kesän 2024 leireille uusia käytäntäntöjä yli 20-vuotiaille ohjaajille:
- Oletko toiminut protuleirin tiimissä yli 5 vuotta sitten ainakin kerran ohjaajana tai kaksi kertaa apparina? Pilotoimme koulutusvaatimusten keventämistä ja UPO-tiimiläisroolin myöntämistä vanhoille toimintaan takaisin palaaville ohjaajille!
- Oletko uusi ohjaaja tai yli 5 vuotta taukoa pitänyt toimintaan takaisin palaava ohjaaja? Pilotoimme mahdollisuutta toivoa ohjaajaparia!
- Lisäksi kokeiltavana on päiväraha kaikille ohjaajille sekä tähän liittyvä uudistettu vastuunjako ohjaajien ja apuohjaajien välillä.
Lue lisää uusista ohjaajakäytännöistä alta!
Toimintaan palaava ohjaaja
Mikäli Protun toiminta on siis sinulle jo aiemmin tuttua tai olet aiemmin ollut toiminnassamme aktiivisesti mukana, mutta edellisestä kerrastasi tiimissä on kulunut yli 5 vuotta, toivotamme sinut lämpimästi tervetulleeksi takaisin hakemaan ohjaajaksi aiempaa matalammalla kynnyksellä. Tällöin sinun tarvitsee osallistua joko yhteen roolisi mukaiseen viikonloppukoulutukseen tai kahteen etämoduuliin, joissa keskitytään erityisesti leirinvedon päivittyneisiin käytännön ohjeistuksiin, periaatteisiin sekä tehtävänkuviin. Mikäli olet toiminut protuleirin tiimissä viiden vuoden sisällä ohjaajana tai apparina, voit hakea uutta kokeneempaa tiimiläisroolia Protun nettisivuilla tuttuun tapaan.
Mikäli koet sopivasi UPO-roolin kriteereihin aiemman protukokemuksesi pohjalta, toimi seuraavalla tavalla: jätä UPO-tiimiläisroolihakemus Protun nettisivuilla ja laita lisäksi rekrytointiryhmälle sähköpostia osoitteeseen rekry@protu.fi, jossa avaat aiempaa protukokemustasi. Kun roolisi on hyväksytty, voit ilmoittautua koulutuksiin normaaliin tapaan, jonka jälkeen rekryt ottavat sinuun yhteyttä yhteisen ohjaajakeskustelun sopimiseksi ja leirinvetoon liittyvien toiveidesi kartoittamiseksi. Kysy asiasta lisää rekry@protu.fi matalalla kynnyksellä!
Ohjaajaparitoive
Mikäli olet uusi ohjaaja tai sinulla on yli 5 vuotta taukoa tiimissä toimimisesta, voit nyt toivoa ohjaajapariksesi ihmistä, jonka kanssa tiedät tulevasi toimeen ja yhteistyön luistavan. Ohjaajaparia toivotaan erillisellä lomakkeella, joka täytetään aikataulutoivelomakkeen yhteydessä. Jos siis haluaisit vetämään protuleiriä juuri tietyn tyypin, esimerkiksi ystävän tai vanhemman kanssa, on siihen nyt loistava tilaisuus.
Erityisesti ohjaajaparitoive on suunnattu uusien ja yli 5 vuotta taukoa pitäneiden ohjaajien toimintaan houkuttelemiseksi. Yleensä ohjaajaparin muodostaa yksi vanha ja yksi uusi ohjaaja. Huomioithan siis, että itse vanhana tai protukasvaneena ohjaajana et voi toivoa ohjaajapariksesi toista vanhaa ohjaajaa.
Otathan huomioon esimerkiksi parhaan kaverisi kanssa hakiessasi, että protuleirillä tehdään vastuullista vapaaehtoistyötä yhdessä muun yhteensä seitsenhenkisen leiritiimin kanssa. Tämä lomake on siis ensisijaisesti suunnattu tilanteisiin, joissa leirinveto täysin tuntemattoman ohjaajaparin kanssa jännittää. Toivetta esittäessä täytättehän molemmat lomakkeen, jotta tiedämme toiveen olevan molemminpuolinen.
Tiimien kokoamisen monista risteävistä vaikuttavista tekijöistä johtuen emme valitettavasti voi tällä hetkellä taata ohjaajaparitoiveesi toteutumista, minkä takia suosittelemmekin tiimiin hakiessasi olemaan avoin myös muille päteville ohjaajapareille. Suurimmalla todennäköisyydellä tulet sijoitetuksi tiimiin, mikäli olet valmis ohjaamaan myös, vaikkei ohjaajaparitoiveesi toteutuisi.
Jos sinulla herää kysymyksiä tai haluat lisää tietoa aiheesta, olethan reippaasti yhteydessä rekryihin osoitteeseen rekry@protu.fi.
Ohjaajien päiväraha
Kesällä 2024 pilotoidaan päivärahan maksamista kaikille aikuisille ohjaajille. Päivärahan suuruus on 20 € / päivä (8 pv leiristä yhteensä 160 €). Osana kokeilua ohjaajat kantavat oikeudellisen vastuun leirin kokonaisuudesta. Ohjaajat sitoutuvat huolehtimaan erikseen määriteltyjen tehtävien toteutumisesta, joista osan he hoitavat henkilökohtaisesti ja osan he voivat delegoida eteenpäin muille tiimin jäsenille.
Jos sinulla on kysymyksiä päivärahasta, voit ottaa yhteyttä Protun toimistoon protu@protu.fi. Jos haluat lisätietoa uudistetusta tiimin vastuunjaosta ja ohjaajan tehtävistä, voit ottaa yhteyttä Protun hallitukseen hallitus@protu.fi.